Valoladun kunnostus
VALOLADUN KUNNOSTUS:
KAUSI 2023-2024:
-Kunnostaja: Seppo Linjakumpu, puh. 0400-706433
-Latujen kunnostus päättyi 11.4.2024, järvet menivät vesille ja latujen pohjat pehmenivät liikaa kunnostusta ajatellen. Jatkossa keväällä hiihtoja suositellaan hankikeleillä maastossa ja metsässä. Valoladun reitit varsinkin alamäkiosuuksilla vaarallisia laskuja--> ei suositella.
-Ladut ovat hyvässä käytössä koko ajan. Valolatu, yhdyslatu koulun kautta järvelle sekä järven reitistö ovat käytössä. Latuja kunnostetaan aina sateiden ja tuiskujen jälkeen. Haatajan reitti on ollut myös käytössä viikosta 8 alkaen. Naatikkavaaran lenkki tarkoitus avata pääsiäisviikolla. Tämä info kirjattu 10.3.2024.
-Latuja on lanattu tällä viikolla pakkasten ja lumisateiden jälkeen. Valolatu, yhdyslatu koululle ja rantaan sekä Naatikkalahden pohjoisrannan jäälatu aukaistiin tänään 24.1. klo 10. Jäällä hiukan vettä, mutta toistaiseksi ei ole tullut rantaladulle.
Haatajan reitti avataan helmikuussa, nyt vesi jään päällä haittaa ladun tekoa sillä lenkillä.
-Valolatua pohjustettu ja lanattu 2.12.2023. Latu vedetään, kun saadaan lisää lunta. Samalla valot sytytetään reitille, päivittäin klo 17-21.
Järvellä avattu perinteisen latu 1.12.2023 alkaen. Haatajan lenkki avattiin 7.12.2023.
Latua kunnostetaan viikoittain lumisateiden ja tuiskujen jälkeen.
KAUSI 2022-2023:
-Kunnostaja: Seppo Linjakumpu, puh. 0400-706433
-Latujen kunnostus päättyi 30.4.2023.
-Pääsiäisenä ladut kunnostettu, koko reitistö. Laturetki la 8.4. klo 9-15. Kelit iltapäivisin jo plussalla ja sulattaa latuja. Aamuisin ladut jäiset ja valoladulla laskut varottavia! Järvellä tasaiset ladut ja sopivat paremmin seniori-hiihtäjille. Latuja kunnostetaan vielä huhtikuulla kelien mukaan.
-Tänään 5.3. avattu ladut. Naatikkavaaran lenkki avattu auki hiihtämällä tänään.
-Tänään 21.2. avattu kaikki reitit klo 9-11. Uutena avattiin Havukkapalontie- Naatikkavaarantien maastolenkki. Yhteys kylälatuihin valoladulta Jäkäläniementien yli ja järvellä Vitikkoniemen luona.
- Latureittejä kunnostettu n. 2 pv:n välein vuodenvaihteesta tänne tammikuun lopulle. Käytössä on valolatu, yhdysreitti koululle ja rantaan, järvilatu Naatikkalahden pohjoisrannalla sekä Haatajan lenkki Vitikkoniemestä alkaen Haaposaari-Suovasaari kautta Korhosen talon kohdalle.
Ladut avattu viimeksi tänään 29.1.2023 klo 11.
-21.12.2022 valolatu pohjustettu ja perinteisen latu vedetty. Yhdyslatu koululle ja rantaan myös tänään vedetty. Lunta siinä vielä vähänlaisesti metsäosuudella. Järvellä latu pohjoisrannalla. Haatajan lenkkiä pohjustettu, lenkillä useita vesillä olevia kohtia. Kun ne jäätyy, vedetään latu myös sinne. Latua kunnostetaan lumisateiden jälkeen 1-2 päivän kuluessa.
Joulun aikana hiihdettävissä valolatu ja järvilatu em. tietojen mukaisesti.
KAUSI 2021-2022:
-Kunnostaja: Seppo Linjakumpu, puh. 0400-706433
- Ladun kunnostus päättyy 21.4. koska lämpimät säät sulattaneet pohjat ja järvi mennyt vesille jään päällä. Hankikelillä hiihdot jatkuvat vielä järvellä ja maastoissa. Kiitos latuja käyttäneille menneestä kaudesta. Tv. Latuntekijä.
- 11.3.2022 klo 16-17 latu avattu koko matkalta, valolatu, koulu, järvilatu, myös Haatajan reitti
-8.3.2022 latu avattu koko matkaltaan
-6.3.2022 klo 9-10.30 avattu kokoreitti; valolatu-koulu-järvilatu Naatikkalahden pohjoisranta sekä myös Haatajan kautta ympyräreitti.
-5.3.2022 poletettu Haatajan reittiä, hiukan vesillä muutama paikka. Antaa jäätyä ennen ladun vetoa.
-2.3.2022 avattu latua valolatu-koulu- järvireitti pohjoisrannalla.
-20.2.2022 ladun lanaus ja ladunveto valoladulle.
-18.2.2022 ladun avaus valolatu-koulu-järvellä pohjoisranta.
-14.2.2022 ladun avaus järvellä, pohjoisrannan latu ja Haatajan lenkki.
-13.2.2022 ladun avaus ja Haatajanlenkin poletus
-10.2.2022 Ladun avausta valolatu, koulu, järvireitti
-8.2.2022 ladun avausta valolatu, koulu, järvireitti
-5.2.2022 ladunavausta ja lanausta; valolatu, koulu, järvireitti.
-30.1.2022 ladunavausta valolatu, koulu, järvireitti
-29.1.2022 ladunavausta järvireitti
-22.1.2022 ladunavausta valolatu, koulu, järvireitti
-15.1.2022 avattu latu valaistulla lenkillä. Valoladun valot ovat jälleen toiminnassa vuoden alusta saakka.
Järvellä monin paikoin vesillä, joten siellä ei latua tällä hetkellä.
-Alkutalvesta kunnostettu valolatua, reittiä koululle ja rantaan sekä järvellä reitti koulun ranta- Kytökangas. Perinteisen latu, jota kunnostetaan lumisateiden jälkeen.
KAUSI 2020-2021:
-Kunnostaja: Seppo Linjakumpu, puh. 0400-706433
-Pääsiäisenä kunnostettu vain valoladun itäinen osa, ei Kotivaaran puoleista lenkkiä. Syynä sohjoiset kelit, jolloin isot mäet ovat vaarallisia laskea kun latu jäätyy.
-Pääsiäisenä valoladun lisäksi kunnossa Naatikkalahden järviladut ja Naatikkavaaran kautta valoladulle tuleva maastolenkki.
KAUSI 2019-2020:
-Kunnostaja: Jakko Määttä, puh. 040-831 6245
- Kunnostusta suoritetaan viikoittain lumisateiden jälkeen.
KAUSI 2018-2019:
-Kunnostaja: Seppo Linjakumpu, puh. 0400-706433
- Kunnostus lopetettu tällä kaudella pääsiäisen jälkeen 2019.
-Järvilatu avattu pe 15.3.2019 illalla, samoin valolatu ja yhdyslatu koulun kautta.
-Valolatu kunnostettu 11.3.2019, lanattu ja latu vedetty.
-Valolatu ja koulun kautta rantaan kunnostettu; perinteinen latu 11.2.
-Järvilatu ajettu 12.2.2019.
-Valaistulatu on kunnostettu 12.1.2018 hiihdettävään kuntoon. Hiihtolenkillä on latu ja kapea luistelubaana. Valaistus on päällä n. klo 17-21.
-Järvilatua on kunnostettu joulun-loppiaisen välillä. Sen jälkeen järvi on paikoin vesillä. Kunnostusta jatketaan, kun kelit antaa myötä.
- Valoladulla on valot päällä klo 17-21.